torstai 16. syyskuuta 2010

Berlin Berlin Berlin

Eilen istuessani parvekkeella berliiniläisissä kotibileissä ja katsellessani alapuolella näkyviä kaupunkin valoja, tuli ehdottoman varma olo siitä, että tämä on juuri se kaupunki, jossa haluan asua.

Rakastan Berliinin graffitteja ja sen vanhoja, halpoja vuokrataloja. Viiniä ruokakaupoissa ja hyviä intialaisia ravintoloita. Kirpputoreja, museoita, konsertteja ja KaDeWen ruokaosastoa.
Rakastan suurkaupungin levottomuutta -pelkästään tämän viikonlopun aikana olen törmännyt kahteen mielenosoitukseen ja pieneen mellakkaan, mutta samalla Berliini tuntuu paljon turvallisemmalta, kuin moni suomalainen kaupunki. S-Bahn ja U-Bahn ovat kattavat ja toimivat täydellisesti, mikä saa kaupungin tuntumaan, ei varsinaisesti pieneltä, mutta helposti hahmotettavalta.
Puistot ovat kauniita ja niitä on paljon. Kaikki kulkevat päin punaisia ja liikenteessä pitää varoa järjetöntä vauhtia kulkevia pyöräilijöitä enemmän kuin autoja. Bisse on halpaa ja sitä juodaan joka paikassa. Konsertteja on niin paljon kuin jaksaa käydä - olen menossa ensi perjantaina katsomaan Ninja Tune XX- kiertueen Berliinin keikkaa, sitten on Wilcoa, Sage Francisia, Aloe Blaccia, GY!BEä, Madlibia, Flying Lotusta, Morcheebaa, Kashmiria ja DJ Krushia..

Eilen S-Bahnissa tajusin, että ymmärrän mitä ihmiset ympärilläni puhuvat. Se tuntui ihan mahtavalta, kun tähän asti kaikki oli ollut pelkkää tunnistamatonta hälyä. Itse puhun outoa saksan ja englannin sekoitusta, mutta päivä päivältä pystyn käymään yhä pidempiä keskusteluja saksaksi.

Tietysti tiedän, että tämä on pelkkää honeymoonta vielä ja varmasti tulee päiviä, jolloin Berliini on ihan paska kaupunki ja kaikki tuntuu ylivoimaisen vaikealta, asuntolassa asuminen ahdistaa ja ärsyttää kun oudot saksalaiset leivät hajoaa palasiksi käsiin. Mutta tällä hetkellä tuntuu, että haluan integroitua tähän kaupunkiin täydellisesti.

En kaipaa Suomeen, vaikka kaipaankin ihmisiäni Suomesta.


Saksa, copyrightien valvomisen luvattu maa, on estänyt ison osan kaikista musiikkivideoista YouTubessa, mutta ensi perjantain ja chillin sunnuntaina kunniaksi löytyi tämä:




-Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti