Time Out of Joint

Miten tällaista pitäisi jatkaa?

20 päivää ensimmäisen päivitykseni jälkeen, ja kävi juuri niinkuin kuvittelinkin: sekä minä että Jannika ollaan oltu liian kiireisiä kaiken muun kanssa, jotta oltaisiin edes ehtinyt ajatella blogiin kirjoittamista. Meidän tuhatpäiselle lukijakunnalle odottavan aika on ollut varmasti äärimmäisen pitkä, mutta lupaan nöyrästi, että tulevaisuudessa tänne kirjoittaminen tulee olemaan vähintään yhtä epäsäännöllistä.

Mitä se kaikki muu on sitten ollut? Voin puhua vain omasta puolestani, mutta viimeisen kuukauden olen lähinnä ahdistunut koulujuttujen suhteen deadline takaraivossa kummitellen, istunut tietokoneella kirjoittamassa esseitä tai takarivi-häpeillyt pakollisten ja laiminlyötyjen opintojeni tunneilla. Toisaalta viime aikoihin on kuulunut myös paljon ysäriräppiä, aurinkoa ja siistejä tyyppejä, iloisia uutisia (pääsin tosiaan Berliiniin, ja hehkuttaisin sitä tässä huomattavasti enemmän, jollei tällä hetkellä tuntuisi että ensi lokakuu on toivottoman kaukana) ja lentolippujen varaamisia (Nizzaan, tsekkaamaan porukoiden silloiset hoodit, fair much?).

Kaiken tämän keskellä en ole ehtinyt hajota jokakeväiseen the unbearable wackness of being - ahdistukseeni yhtä pahasti kuin yleensä, joten otsikkoon viitaten aika on todella sijoiltaan, ja toisaalta hyvä niin. (Philip K. Dickin Time Out of Joint on yksi niistä harvoista ei opintoihin liittyvistä kirjoista, joita olen viime aikoina ehtinyt lukemaan. Samaa tematiikkaa myös El-P:n klassikkobiisissä.)

Tässä siis lyhyt selonteko siitä, miksei bloginpitäminen ole oikein ottanut vielä tulta alleen. Jannikan kootut selitykset vuorossa (ehkä) seuraavaksi, Sugarhigh:n pohjoisempi osapuoli kuittaa ja tässä sitä ysäriräppiä:



-Laura

Ps. Mikäli joku oululainen random stalker miettii tekemistä huomiselle, suosittelen Nuclear Nightclubia ja Fire In The City- bileitä.