sunnuntai 23. toukokuuta 2010

I'm only here to make my peace with you

J haluaa jakaa myös oman visionsa hautajaisbiisistä. Kyseinen biisi on kummallinen sekoitus glitchiä ja progressive alternativea. Alkuperäinen Coheed and Cambrian kyhäelmä ei itsessään paljoakaan lämmitä ja lyriikatkin ovat bändille tyypillistä käsittämätöntä epänarratiivista psykedeliaa (ihan kuin lauluntekijä olisi luovuudentuskissaan avannut jonkun kirjan sivulta X ja kopioinut lukemansa biisiin), mutta myönnettäköön, että harva biisi on pitkään aikaan antanut mulle samanlaista fiilistä. Ihana ilmava avaruustausta ja ihanan tunteellinen vokaaliträkki, jossa on kauniit stemmat. Kyseisen fanipohjalta tehdyn videon hypnoottinen valoshow vaan lisää vaikutelmaa! Tää on just sellanen biisi, jota fiilistelee ja looppaa uudestaan ja uudestaan, jos on tullu vedettyä vähän muutakin kuin pulkkaa.. On ollut vaikea keksiä tälle biisille mitään muuta funktiota, kun kaikessa tunteellisuudessaan olis kiusallista kuunnella tätä muiden seurassa vaikka jossain terassilla. Mutta nyt on löydetty tällekin biisille paikkansa: se soitetaan mun hautajaisissa (mieluiten livenä)*

so here goes:




* Allekirjoittanut huomauttaa mahdollisesta veto-oikeudesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti