Väliaika

Varsinaisesti mitään ei tapahdu.
Arki on harmaata, mutta saa perjantait tuntumaan aina yhtä ansaituilta. Kamera otti uuden vuoden bileissä enemmän vahinkoa kuin omistajansa ja kaipaa täten korjausta, vahinko ei liene suuri mutta vituttaa silti. (Parental advisory: mietin kyllä kuvaisiko joku muukin sana kuin vitutus tätä olotilaa, mutta valitettavasti ei.)

Kämppiksen äidin koira on hoidossa täällä, se säteilee hyvää zeniä ja on pyyteettömän (platonisesti) ihastunut minuun. Minulla on koiriin, muihin lemmikkieläimiin ja pieniin lapsiin samanlainen, toimivaksi koettu suhtautumistapa: etäinen, mutta ystävällisen kohtelias. Mikäli vastuu niistä olisi täysin minun, aiheuttaisi vastuuntunto paniikin sävytteistä syyllisyydentuntoa sekä vihamielistä ahdistusta, jonka täysin oppikirjamaisesti kanavoisin lähimpiin ympärilläolijoihiin. Näitä keloja ne minun mahdolliset lapseni tulevat sitten psykiatrin sohvalla purkamaan, sanokaa minun sanoneen.


Niin mikäkö oli tämän kirjoituksen idea? Ei aavistustakaan. Tai ehkä sittenkin se, että onko tämä hyvä biisi vai ei?